Uutta ja ihmeellistä - kuin tämä blogin aloittaminen - on myös elämä

Tässä matkalla Mirissasta Kandyn kaupunkiin - matkaa alta 200km, mutta vaikka kello on vasta 14, olemme perillä vasta yömyöhään. Osa matka taittuu kiinalaisten rahoittamalla maksullisella moottoritiellä, mutta osa vuorostaan tavallisilla teillä, jossa liikenne on suomalaisittain suorastaan hullua.. teillä seisoo lehmiä ja koiria ja apinoita ja ties mitä, mitä väistää. Ja se että maassa sanotaan olevan vasemmanpuoleinen liikenne, ni pah! täällä on molemminpuoleinenliikenne. Mennään mistä mahdutaan - se on maan käytäntö.

Tämä maa, josta pidän, joka sijaitsee maapallon toisella puolella Suomesta nähden, on muutenkin ylösalas monessakin suhteessa. Mutta ehkä juuri siksi.

Lapsena minulle opetettiin monen moista hyödyllistä, mutta täällä opit menevät uusiksi.

Suomessa saatu oppi: 'Pue kunnolla päälle, merellä tuulee aina!'

joo, täällä riisutaan itsensä liki alasti

Suomessa saatu oppi: 'Et sitte tökkää tohon pistorasiaan muuta ku töpselitä!'

joo, täällä on ensin työnnettävä yhteen pistorasianreikään kuulakärkikynän, jotta töpseli menee sisälle pistorasiaan.

Suomessa saatu oppi: 'Ja ruualla ei sit leikitä!'

joo, täällä syödään sormin. Sormin sotketaan riisit, yakki-puut, linssit ja tuliset kalansisälmykset puuroksi, jonka jälkeen sormin muodostetaan puurosta pieni pallo joka ängetään suuhun. Muut sen osaa, en mä. Mulla osa ruuasta pitkin naamaa, osa jopa linsseissäni. Mutta ihme kuitenkin, en ole nähnyt nälkää.

Suomessa saatu oppi: 'Elä hyvä ihminen seiso paikalllas, sullehan tulee kylmä tollee!'

joo, täällä ollaan istualtaan tekemättä mitään, jotta ei hiki juokse aivan liikaa.

Suomessa saatu oppi: 'Nyökkää kunnolla sitä päätäs, et ymmärtää haluutsä vai et!'

joo, täällä nyökkään ja nyökkän, mutta sittenkään en saa miten haluan. Täällä kun nyökkääminen tarkoittaa ei ja päätänsä kääntäminen oikealle ja vasemmalle - vuorostaan kyllä. Eikä sanominenkaan paljoa auta, koska jos sanot englanniksi 'no'[nou], se kuulostaa heidän korvissaan ikäänkuin [ou]joka vuorostaan on kyllä...

Mutta kaikeista lapsuudenopeista huolimatta ; minä elän ja viihdyn uudessa maassani. Täällä minun ei tarvitse joka ilta nukkumaan mennessäni muistaa herätyskellon tarkistamista - herään kuitenkin joka aamu ennen kahdeksaa ja olo on mikä parhain. Minun ei tarvitse tarkistaa netistä enään, mikä ilma on ulkona - tarvitsenko laittaa ne norjalaiset villakerrostot jalkaani?, kaivaa se sadetakki kaapista?, mitä!?,lunta tullut taas puolimetriä, pakko lähtee tarpoamaan Albertinkatua 10 minuuttia aikaisemmin, koska katuja ei ole vielä luotu lumesta, jotta ehdin siihen ensimmäiseen metroon (Mirva Ekholmin ohjaamaan) joka lähtee 5.32 Kampista. Ei! Ei enään.

Taidan oikeasti löytänyt sen onnellisuuden ja elämäntavan, mitä jokainen kaipaa.

- - -

Ja matka taittuu. Olemme Aluthgaman kohdalla, puoliväliä Colomboa Mirissasta. Pieni jännitys on vatsassani, koska metri metriltä, olen kohta kotonani Inamaluwassa, keskellä ei mitään. Vähän jännittää myös se, miten Slobo siellä viihtyy. Ainakaan häntä ei siellä pakoteta, kiristetä eikä pahoinpidellä. Siellä hän saa olla niin kuin lystää. Kainalossani tai vähän loitommalla. Huvittaa kuitenkin hieman hänen kysymyksensä, kun videopuhelun kautta puhuimme 'saako viidakosta Coca-Colaa?'. Voi rakkaani, kyllä sieltä saa. Ei välttämättä viidakosta, mutta ennakoimme ja ostamme Dambullasta, joka on lähin kaupunki. Joskaan sekään lähellä. Mutta kyllä Slobo, sieltä saamme sinulle päivittäisesi Coca-Colasi.

- - -

Luonto on lähellä. Todellakin lähellä. Ajoittain jopa iholla. Aamuteeni nauttiessani (tämä kun on varsinainen tee-maa, kaikki varmaan tietävät käsityksen Ceylon-tee. Joskin pihallani kukkii nytkin kahvipuut ; ehkä jonain päivänä saan korjattua sadon ja paahtaa pavut ja keittää kunnon kahvit. Jaa - taitaa jäädä pelkäksi ajatukseksi) olen nähnyt enemmän matelijoita ja eläimiä, kun varmaan koko alkuvuonna yhdessä. Puolentunnin sisällä bongasin kaksi 2,5metristä käärmettä. Toisen näin tonkimassa hotellin roskakatoksessa, toinen kiemurteli pihatieni yli. Näitä en tuosta vaan vielä kyllä huomaisi erottaa, mutta minulla naaraskoira vahtinani, Palea nimeltään, joka haukkuu heti noille käärmeille. Sen lisäksi oli seinällä poikkeuksellisen suuri lisko ja jo hetken päästä käveli villikukko kanoineen kuistini ohitse, ylpeästi kiekuen. Palea on nimenä aika hassu, koska 'palea!' tarkoittaa singaleesiksi 'Mene pois!' [joskin ei kiltisti sanottuna, ehkä 'Ala vetää!' tms on parempi käännös. Sellainen kiltisti poiskäsky on 'Yanne!'. Tiedoksi vain sinulle, Marja Nortunen]. On parina kertoina jo käynyt hieman koomisesti, kun hotellille tulee ulkopuolisia ja koira alkaa haukkua ja juosta heitä kohti, ja minä seison kuistilla huutaen 'Palea!Palea!'. Eivät ole oikein ymmärtäneet, kenelle huudan..

                                          se lisko

                                          Palea

　

Pihallani on kahvipuiden lisäksi myös monta muuta puuta, läheskään kaikkia en edes tunne. Mutta tunnistan banaanipuut, papayapuut sekä yakkipuun (siis hedelmistä ne tunnistan, olen muutoin huono kasvitieteessä). Eli hedelmissä pysyn, ei ole keripukkivaaraa. Banaaneja mieltä tehdessä tulee vain olla varsin varovainen, koska puussa asuu myös, kierolla tavalla samanlaisen vihreän värin hankkinut kuin lehdilläkin on, nimittäin banaanikäärme. Hengenvaarallinen otus. Osa pihani puista makaa myös rumasti kyljellään kuolleena, tai vähintäänkin oksittuina, jos vielä ovat pystyssä. Mokomat puut ovat keksineet alkaa kasvaa just elefanttien kulkureitillä, mikä on osoittautunut siten niiden puiden kohtaloksi. Elefantti kun kulkee täsmällisesti samoja reittejä, vuodesta toiseen. Lähistölläni viljellään nimittäin paljon riisiä, ja sekös on norsujen herkkua. Minulla on onnekseni kuitenkin hotellissani ilotulitteita jos niin kävisi, että norsut haluavat lähempää tuttavuutta. Vielä eivät ole halunneet niin läheistä suhdetta minuun. Onneksi.

- - -

Huvittaa toisinaan tämä elämäntyyli. Mitä tästä oikein tulee? Itse tottunut elämäni aikana, että kun tehdään töitä niin silloin tehdään töitä. Ei istuta. Sitä vähää mitä olen täällä tehnyt, (lähinnä yhden kerran ripustanut pyykit ja kerran siivonnut huoneet)niin silloinkin jouduin pitämään muutaman minuutin välein taukoa. Ei luonnistuisi moinen tyyli Suomessa. Mutta miksi en sitten muuta ole tehnyt kun yllä mainitut? Ensinnäkin, olen kyllä yrittänyt. Kaiken tekemisen on minulle vain tehty liki mahdottomaksi. Heti kun takapuoleni nostan penkistä niin jo juoksee joku minun alaisistani ja kysyy mitä tarvitsen - en edes vesilasia saa haettua, jo ollaan tuomassa tarjottimella. Kuna asian otin kerran puheeksi, minulle vain selitettiin että 'sen takiahan sulla on ne pojat täällä palkkalistoilla!' Ei se nyt ihan niinkään ole.. kyllä, osaan kyllä hakea sen vesilasin itsekkin. Toinen asia on tämä tituleeraaminen. Olen mennen tullen pojille 'Sir'... vaikka hyvinkin tietävät nimeni. Eli viimeiset kuluneet kaksi päivää olen tasan noussut sängystä huoneeni ulkopuolella olevan pöydän ääreen, avannut tietokoneeni ja kohta mennyt takaisin nukkumaan. Nukkunut kohta 18 tuntia vuorokaudesta. En edes tiedä miten siihen pystyn, minä kun tavallisesti olen vähäuninen. Ehkä tämä liki 40 asteen lämpö ja kosteus, on osa syy. Tänäänkin minun oli tarkoitus matkustaa bussilla Dambullaan, mutta yksinkertaisesti en löytänyt rahkeita siihen, joten siirsin sen huomiseksi. Menin nukkumaan. Ajattelin että jotakin minun pitää kuitenkin tehdä tänään, niin päätin että käyn lähikaupassa ostamassa leipää ja kananmunia. Heräsin (ehkä jo kuudennen kerran tänään) kun poika koputti ovelleni: 'Sir, menen puolestasi kauppaan ostamaan leipää'. Eli sinne meni viimeinenkin työtehtäväni tältä päivältä. Minusta on tehty siirtomaanvallanherra.

- - -