Täällä niitä on. Ja paljon. Suomessa kiljasin miehekkäästi kun näin
perhosen tai kärpäsen sisätiloissa. Tai ulkotiloissa. Tai siis missä vaan.
Mutta nyt olen ihmeellisellä tavalla niihin tottunut, vaikka aikaakaan ei ole
vielä paljon kulunut muutostani tänne. Kai ihminen sitten tottuu? Ulkona
pimeässä istuen, kuten nytkin tätä kirjoitellessani, juoksee näyttöruudussa
pieniä ötököitä edes takaisin. Muistuttaa lennonjohdon tutkakuvaa. Välillä
puhaltelen ne pois, jotta erotan olenko kirjoittanut a:n vaiko ä:n. Tänään ei
ole tuullut paljon. Siksi varmaan hämähäkkejäkin välillä laskeutuu ylhääältä
seitteissään, keinumaan näyttöruudun eteen. Ikään kuin taikatempuissa missä
ihmiset kesken kaiken lentää, vaikka tosiasiassa roikkuvatkin jonkin katsojilta
näkymättömässä vaijerissa. Nekin puhaltelen pois. Vessassani on ikkuna. Se on
aina auki. Tiedän että sillä puolella taloa minne ikkuna avautuu, on käärmeitä.
Mutta jostain syystä, ne kerrat kun en peseydy järvessä vaan suihkussa,
uskallan hyvin sulkea silmäni hiustenpesun ajaksi. Huoneessani olevat
sisiliskot taas ovat enemmän kuin tervetulleita - pitävät hyttyset loitolla.
Saisivat vaan olla vähän vähäpuheisempia, koska välillä yöllä herään kun liskot
huutavat toisilleen. Se on sellaista nakutusta. Vaikea selittää niiden äänet.
Mutta kovaäänisiä ovat. Ensimmäisenä yönä kun tänne Inamaluwaan tulin,
suihkutin hyönteismyrkkyä vessaan. Purkissa luki että tehokkaasti tappaa kaikki
ötökät. Jopa houkuttelee ne piiloistaan esille ja sen jälkeen tappaa ne. Enään
en käytä sitä ainetta, sillä purkin selostus piti paikkansa - liiankin hyvin.
En ollut nähnyt ensimmäistäkään torakkaa huoneessa tai vessassa, mutta seuraavana
aamuna näin senkin edestä. Torakat olivat tulleet piiloistaan ja nyt sätkivät
vaikeroiden selällään vielä viimeisiä sätkyjään. Tuntosarvetkin olivat
taittuneet. Kramppaus? Ensimmäinen askel rigos mortikseen? Enää en käytä sitä
ainetta. Minusta tämä on jotenkin vapauttava tunne.
Catepillar (lepidoptera) kuistillani
- - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti